Suomenpihlaja

Suomenpihlaja kotipihlajan vaatimaton sisar

Hedlundia hybrida, suomeksi suomenpihlaja, on luonnonvarainen hybridilaji, joka kuuluu pihlajien sukuun. Se syntyy luonnollisena risteytyksenä tavallisen pihlajan (Sorbus aucuparia) ja skarpin pihlajan (esim. Sorbus rupicola) välillä. Suomenpihlajan geneettinen rakenne erottaa sen perinteisestä pihlajasta ja tekee siitä ainutlaatuisen osan Suomen luontoa. Marjat ovat arvostettuja niiden runsaasta C-vitamiinipitoisuudesta sekä antioksidanttiominaisuuksista, ja niitä on käytetty perinteisesti sekä ruoanlaitossa että kansanlääkinnässä.

Ulkonäkö ja koko

Suomenpihlaja muistuttaa ulkonäöltään tavallista pihlajaa, mutta siinä on hybridiluonteeseen viittaavia eroja. Puu voi kasvaa 10–15 metrin korkeuteen. Sen lehdet ovat soikeita, syvään jakautuneita ja muistuttavat muodoltaan tammen lehtiä, mikä erottaa sen selvästi tavallisesta pihlajasta. Lehdet ovat kiiltäviä ja koristeellisia. Marjat ovat pieniä, halkaisijaltaan noin 0,5–1 cm, ja ne kypsyvät syksyllä. Kypsyessään marjat muuttuvat kirkkaan punaisiksi tai tummanpunaisiksi ja niillä on kiiltävä ulkonäkö.

Suomenpihlajan punaiset marjat syksyisellä oksalla
Suomenpihlaja on vaatimattomampi kotipihlajan sukulainen, jonka marjat houkuttelevat lintuja

Satokausi

Marjojen kypsymisaika sijoittuu yleensä elokuun lopusta lokakuun alkuun. Täysin kypsinä marjat ovat hieman makeahkoja, mutta niiden alkuperäinen kirpeys säilyy. Koska marjat ovat luonnostaan kitkeriä, niitä harvoin nautitaan sellaisenaan. Marjojen keruu tapahtuu käsin, jotta vaurioituneet yksiköt voidaan jättää pois ja saadaan mahdollisimman laadukasta jalostettua raaka-ainetta.

 

Kasvupaikat

Suomenpihlaja viihtyy erityisesti aurinkoisilla, hyvin vettä läpäisevillä ja happamilla mailla. Sitä tavataan metsien reunoilla, kallioilla, rantaviivoilla sekä soilla, joissa maaperä on usein ravinteiltaan niukkaa. Tällaiset olosuhteet edistävät hybridien syntyä ja säilymistä luonnossa.

Levinneisyys

Suomenpihlajaa esiintyy luonnossa pääasiassa Suomessa, erityisesti suojelluilla alueilla, joissa luonnon monimuotoisuus on säilynyt. Vaikka se on harvinaisempi kuin perinteinen pihlaja, sen esiintyvyys tietyillä alueilla on merkittävä ja korostaa sen ekologista ja kulttuurista arvoa. Laji on sopeutunut hyvin Suomen vaihteleviin sääolosuhteisiin.

Ravintokäyttö

Suomenpihlajan marjoja hyödynnetään perinteisesti jalostamalla niitä hilloiksi, mehuiksi, marmeladeiksi ja smoothieiksi. Jalostusprosessissa marjojen luonnollinen kirpeys tasapainotetaan sokerilla ja kuumennuksella, jolloin mahdolliset syanogeeniset yhdisteet poistuvat. Näin saadaan esiin marjojen runsas C-vitamiinipitoisuus ja antioksidanttiset ominaisuudet, jotka rikastuttavat jälkiruokia, leivonnaisia ja muita ruokalajeja.

Lääkinnällinen käyttö

Kansanlääkinnässä suomenpihlajan marjoja on käytetty immuunijärjestelmän tukemiseen, tulehdusten lievittämiseen ja verenkierron parantamiseen. Marjojen sisältämät tanniinit ja antioksidantit suojaavat soluja oksidatiivisilta vaurioilta ja auttavat ylläpitämään yleistä hyvinvointia. Oikein jalostettuna marjoista valmistettuja tuotteita on hyödynnetty myös ihonhoidossa ja haavojen paranemisen tukemisessa.

Ravintoarvo

Suomenpihlajan ravintosisältö /100g
Energia (kJ/kcal)200/52
Rasva (g)0,2
Hiilihydraatti (g)11,2
Proteiini (g)1,3
Ravintokuitu (g)5,7

Suomenpihlajareseptejä

Tälle upealle luonnonmarjalle tulee varmasti reseptejä, mutta sillä välin voit katsella reseptejä muista marjoista.

Mielenkiintoiset faktat


1. Suomenpihlaja on luonnollinen hybridi, joka on syntynyt Suomessa ja esiintyy lähes yksinomaan Suomen luonnossa.
2. Lajin geneettinen ainutlaatuisuus ja rajoittunut levinneisyys tekevät siitä tärkeän osan Suomen kasvilajistoa.
3. Marjojen korkea C-vitamiinipitoisuus ja antioksidantit tekevät niistä erityisen arvokkaita ravintoaineita, erityisesti syksyllä ja talvella.
4. Suomenpihlajan käyttö ruoanlaitossa ja kansanlääkinnässä on säilynyt sukupolvien ajan, mikä tekee siitä tärkeän osan suomalaista luonnon antimien kulttuuria.
5. Koska marjat ovat kirpeitä ja hieman karvaita, niitä harvoin syödään tuoreina – jalostus tuo esiin niiden ravinteikkaan makuprofiilin.

Lisätietoa

Pian tänne tulee uusia artikkeleita tästä marjasta, mutta sillä välin lue muista luonnonmarjoista